Tammavaltikka-, Pilvenmäki Maraton- ja Toto76-ravit Forssassa – kuvia
Valokuvia Forssan Pilvenmäen raviradalla 18.8.2018 ajetuista Tammavaltikka-, Pilvenmäki Maraton- ja Toto76-raveista, kaikki kuvat on ottanut Tiina Naula.

Oilsheik ja ohjastaja Olli Koivunen pääsivät voittajaesittelyyn otettuaan ykkössijan Pilvenmäen ravien toisessa lähdössä. Oilsheik johti lähtöä koko matkan ajan ja nappasi voiton ajalla 16,8a/2140 metriä. Lauri Hyvönen haastattelee Olli Koivusta.

Lapsiperheet viihtyivät myös mainiosti Pilvenmäen raveissa. Lapsia ja vähän isompiakin viihdytti suosittu Ryhmä Hau.

Kielas voitti Esa Holopaisen ohjastamana kylmäveristen haastajadivisioonan ajalla 27,2a/2140 metriä. Voitto omistettiin hevosen toisen omistajan Jarkko Lehtisen muistolle, sillä Lehtinen oli kuollut edeltävänä yönä. Tämän vuoksi Holopainen piti käsivarressaan surunauhaa.

Kaksinkertainen ravikuningas, viimeistä kauttaan kilpaileva 15-vuotias Köppinen on yksi raviyleisön suursuosikeista. Ari Moilasen ohjastama ori teki loistoesityksen Pilvenmäki Maratonilla, mutta Juiseri oli tällä kertaa parempi. Köppinen sijoittui hyväksi kakkoseksi ajalla 26,2/4240 metriä.

Pilvenmäki Maratonille osallistunut Riipinen pysähtyi ohjastajansa Hannu Torvisen kanssa poseeraamaan yleisölle, joten toki oli otettava kuva. Lähdössä ori sijoittui laukasta huolimatta mukavasti viidenneksi ajalla 28,6/4180 metriä ja sai palkintorahoja 700 euroa.

Pilvenmäki Maratonin voittoon ravasi Juiseri, jota ohjasti Henri Bollström ja jonka omistaa ja jota valmentaa Camilla Vihanto. Voittoaika 4200 metrin tasoitusajossa oli mainio 26,8.

Juiseri näytti Pilvenmäki Maratonilla, että siltä eivät voimat lopu. Ruuna ravasi 7000 euron arvoiseen voittoon, vaikka vastassa oli itse kaksinkertainen ravikuningas ja vahvuudestaan tunnettu Köppinen.

Juiserin voitto Pilvenmäki Maratonilla ilahdutti ohjastaja Henri Bollströmin ja omistaja-valmentaja Camilla Vihannon lisäksi voimaruunan lukuisia kannattajia.

Issaquah Sundin omistaa Team Tuplakimppa, jonka jäsenet saivat iloita ruunan hienosta voitosta pronssidivisioonakarsinnassa. Voittoaika 2140 metrin ryhmäajossa oli 13,0a.

Antti Teivaisen ohjastama Issaquah Sund hyödynsi pronssidivisioonakarsinnassa kärjen ylivauhdin ja kiri lopussa varmaan voittoon.

Camri esittäytyi ohjastaja-valmentajansa Terho Rautiaisen kanssa Pilvenmäen yleisölle. Reissu Forssaan oli menestyksekäs. sillä valjakko voitti valiodivisioonakarsinnan.

Viimeistä kauttaan Köppisen tavoin kilpaileva tuulennopea Hullumies kuului kylmäveristen valiodivisioonakarsinnan suosikkeihin. Seppo Sarkolan ohjastama ja valmentama ori jäi kuitenkin takarivin lähtöpaikaltaan sisäradalle ja juuttui voittaneen Camrin taakse pussiin. Sijoitus oli 2140 metrin matkalla neljäs ajalla 24,9a.

Camri voitti valmentajansa Terho Rautiaisen ohjastamana kylmäveristen valiodivisioonakarsinnan. Aika oli 24,7a 2140 metrin matkalla. Voitto oli Camrille kauden ensimmäinen, mutta parhaimpiin suomenhevosravureihin kuuluvan oriin tämän kauden meriitteihin kuuluu jo muun muassa kuninkuuskilpailun kolmas sija.

Norjasta Suomeen siirtynyt Chief Orlando tekee kovaa nousua maamme lämminverihuipulle. Forssassa Santtu Raitalan ohjastama ja Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama ori voitti enintään 150 000 euroa tienanneiden lämminveristen ryhmäajon huippuajalla 12,1a/2140 metriä.

Tommi Kylliäisen ohjastama Stonecapes Picasso voitti lämminveristen enintään 40 000 euroa ansainneiden ryhmäajon. Aika oli 2140 metrin matkalla 15,3a. Hevosta valmentaa Jukka-Pekka Hukkanen.

Viime starteissaan erinomaisesti menestyneen Uraian uskottiin etukäteen antavan Tammavaltikassa kovan vastuksen Ranch Kellylle. Olli Koivusen ohjastama tamma johtikin lähtöä, mutta sortui lopussa laukalle ja tuli hylätyksi, kun rinnalla juossut Ranch Kelly alkoi kiristää tahtia. Uraia on kuitenkin vasta 5-vuotias, joten sillä on vielä aikaa saavuttaa hienoa menestystä.

Tammavaltikkaan suursuosikkina startannut Ranch Kelly ja ohjastaja Hannu Torvinen saapumassa lähdön esittelyyn.

BWT Burnin Alive kiri ajalla 13,2a Tammavaltikan kakkoseksi, mikä oli varmasti Tuomas Korvenojan ohjastaman ja valmentaman tamman taustavoimille mieluisaa, sillä viime starteissa ei ollut ennen tätä tullut menestystä. Brad De Veluwen tyttären kyvyt toki tiedetään.

Tammavaltikan voittaja Ranch Kelly Pilvenmäen raviradan yleisön ihailtavana. 10-vuotias Ranch Kelly näytti ylivoimavoitollaan, etteivät jaloissa painaneet huono lähtopaikka (rata 8), raskas juoksupaikka johtavan rinnalla tai liioin kivenkova tiistain 14.8. startti Ruotsin Solvallassa. Ruotsissa Ranch Kelly osallistui tammojen Euroopan mestaruus -lähtöön, jossa se sijoittui mahtavan juoksun päätteeksi hopealle.

Ranch Kellyn omistaja-valmentaja Anne Luttinen kertoi Lauri Hyvösen haastattelussa tunnelmistaan. Hän paljasti, että huipputamma saattaa loppukaudella käydä kilpailemassa myös ulkomailla.

Ranch Kelly seppelöitiin Tammavaltikan voittajaksi. Voittoaika 12,0a/2140 metriä jäi vain kaksi kymmenystä Suomen ennätyksestä 11,8a, jonka Ranch Kelly juoksi heinäkuussa voittaessaan Suur-Hollola-ajon.

Tammavaltikan voittaja Ranch Kelly oli vielä täynnä virtaa tullessaan ohjastajansa Hannu Torvisen kanssa palkintoseremonioihin.